perjantai 17. kesäkuuta 2016

Kolme niin erilaista

Satakunnan Museon henkilökunta kävi kevätretkellään tutustumassa kahteen aivan uuteen museonäyttelyyn. Lähdimme matkaan varhain aamulla ja virkistävän kahvitauon jälkeen saavuimme Turkuun. Ensimmäinen kohteemme oli Forum Marinumin Töissä merellä -näyttely.




Ryhmämme vastaanotti näyttelyn projektikoordinaattori, joka kertoi aluksi museon hyvin erityisen näyttelytilan historiasta. Toiveemme oli saada kuulla projektista näyttelyn tekijöiden näkökulmasta ja eri työvaiheista. Näyttely kertoo merenkulun parissa työskennelleiden henkilötarinoita. Museon esinekokoelma kattaa merenkulkuun liittyvää esineistöä pienistä nippeleistä valtaviin aluksiin. 


Oma huikea esityksensä oli erillisessä galleriassa moottoriharrastaja Jouko Kurrin lähes 300 perämoottoria.
 
Turusta suuntasimme kohti Loimaata ja toista kohdettamme Suomen maatalousmuseo Sarkaa. Museon henkilökunta otti meidän vastaan yhtä sydämellisesti kuin edellisellä vierailullamme, jolloin näyttely oli vasta unelma paperilla. Uusi Maatalouden aika -näyttely kertoo maatalouden historiaa nykypäivään asti. Loppuhuipennuksena saa näyttelyssä istua aidon leikkuupuimurin ohjaamoon ja ihmetellä erilaisten vipstaakien määrää. Retkemme loppui pihan perällä olleiden kotieläinten katselmukseen. Näin suloisia possuja, kanoja ja lampaita ei valitettavasti meille saada!


Maatalouden historiaa esitetään monin tavoin. Museomme arkeologi Leena tutkii kaskiviljelyn historiaa.


Porilaista tekoa tämänkin puimurin ohjaamo, kyydissä museolehtori Carita.

Kolmas kesäkuinen museovierailu tehtiin pienemmällä joukolla, mutta yhtään retkikuvaselfietä emme silloinkaan huomanneet ottaa. Kävimme jo alkuvuodesta haistelemassa tämän näyttelyn suunnitteluprosessia. Työryhmä oli hyvin innostunut konseptistaan, jossa tekijöiden tittelitkin oli veistetty ihan uusiksi, ja jonka sisältöä varjeltiin tuolloin vielä hyvin tarkasti.  Nyt oli suunnitelmat toteutettu ja museo avattu.

Uusi Helsingin kaupunginmuseo on kaupunkilaisten olohuone, paikka jonne tullaan viettämään aikaa ja viihtymään. Isot valokuvat elävöittävät erilaisia tiloja ja muodostavat tiloihin erilaisia esityksiä. Lasten kaupunki oli houkutellut lapsiperheitä, vilinää riitti ja lasten hulina oli hyvin innostunutta.






Lasten kaupungissa voi leikkiä vaikka koulua.

Näiden kolmen museon näyttelytilat olivat keskenään hyvin erilaiset. Forum Marinumin viljamakasiinit olivat tunnelmalliset ja huikean korkeat, Aurajoen rannassa lepäävät laivat olivat suuria ja toivat konkretiaa museonäyttelyiden esityksiin. Sarka-museon suuri näyttelyhalli on mahtava ja mielenkiintoinen myös näyttelysuunnittelun kannalta.  Tilassa on niin pituutta, leveyttä kuin myös korkeutta. Helsingin kaupunginmuseo taas koostuu viidestä eri-ikäisestä talosta ja niiden keskelle rakennetusta uudisosasta. Museossa on portaita, eri tasoja ja kerroksia. Tilat hyvin havainnollistava kartta oli tarpeellinen museokaveri. Helsingissä tilat muotoutuvat jatkossakin käyttäjien tarpeiden mukaan, sillä yleisö pääsee edelleen vaikuttamaan tilojen olemukseen.


 
Helsingin kaupungin museon aula.

Yleisöä kosiskellaan museoihin monenlaisin menoin. On tapahtumia, teemapäiviä, opastuksia, museon toimintaa tukevia yhdistyksiä ja koko kaupungin olohuoneita. Oma museomme on kulttuurihistoriallinen museo, jossa pääosassa ovat esineet ja niihin liittyvät tiedot sekä ihmiset. Näin on jatkossakin, mutta jotakin twistiä esitystapoihin ja kerrontaan on toki tulossa.

Kun meillä parhaillaan käsikirjoitetaan uutta näyttelyä, on vierailu juuri avatuissa näyttelyissä enemmänkin kuin hyödyllistä. Kirjoittajien mielissä pyörii monenlaisia suunnitelmia ja myös mahdollisia karikoita, jotka jokainen näyttelyä suunnitteleva toki haluaa välttää.

Kokemusten ja tiedon jakaminen ovat meille kullanarvoista. On huojentavaa tietää, että yhteistyö ja avunanto pelaavat. Siis kiitos vieraanvaraiset Forum Marinum ja Suomen Maatalousmuseo Sarka! Helsingin kaupunginmuseolaisia voimme kiittää näin omatoimimatkailijoiden näkökulmasta.

Museokiertueemme jatkuu, joskin kesän ajan yksityisesti. Kun näyttelytyöryhmän jäsenet kohta vetäytyvät kesälomille, ei uuden näyttelyn suunnittelutyö varmasti unohdu lomallakaan. Lomalla vieraillaan museoissa ja muissa kesänviettokohteissa ja luultavammin ympäristöä ja näyttelyjä tutkiskellaan ”sillä silmällä”. Nämä kolme niin erilaista museonäyttelyä avasivat silmiä, synnyttivät ideoita ja kannustavat eteenpäin. Uskomme, että Poriinkin tulee aivan erilainen ja erityinen uusi perusnäyttely.

Hyvää kesää, vierailkaa museoissa!


Riikka, projektisuunnittelija


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti